TIEDOTE
Pro Ruis ry 9.12.2016
Hyvät eväät ruisomavaraisuuteen Suomen juhlavuonna
Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedon mukaan syksyllä 2016 ruista kylvettiin noin 32 600 hehtaaria, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin viime vuonna (ruisala 2015: 26 500 ha).
”Kylvötilanne näyttää omavaraisuuden suhteen hyvältä. Mikäli satotasot pysyvät hyvinä, saattaa 100-vuotias Suomi saavuttaa ruisomavaraisuuden ensikin vuonna”, kertoo Heli Anttila Pro Ruis yhdistyksestä.
Tämän syksyn ruisala on toiseksi suurin viimeiseen kymmeneen vuoteen. Pro Ruis yhdistys on tehnyt työtä kotimaisen rukiin viljelyn edistämiseksi jo viisi vuotta ja on tyytyväinen rukiin viljelyalan kehitykseen.
”Yhdistyksen tehtävissä on onnistuttu. Keskeisimpiä tavoitteitamme on parantaa rukiin viljelyn edellytyksiä ja lisätä rukiin suosiota niin viljelijöiden kuin kuluttajienkin keskuudessa,” kertoo Anttila.
Tänä vuonna ruista tuotettiin Suomessa viimeisimmän Luken arvion mukaan noin 86 milj. kiloa, rukiin vuotuinen käyttö sen sijaan on noin 100 milj. kiloa. Viime vuoden huippusadoista jääneiden teollisuuden ja kaupan ruisvarastojen ansiosta omavaraisuus tultanteen kuitenkin säilyttämään tänäkin vuonna.
”Rukiin kylvöolosuhteet olivat viime vuonna hyvin haasteelliset ja viljelyalat laskivat. Toivottavasti tuleva kasvukausi suosii ruista”, Anttila kommentoi.
Rukiin suorakylvöinnostus sen sijaan on ollut laskussa. Tänä syksynä ruisalasta vain 10 % on suorakylvettyä, mikä on 14 tilastointivuoden alhaisin lukema. Viime syksynä suorakylvön osuus oli 12 %.
Rukiin viljelyalat tarkentuvat toukokuussa 2017, kun tukihakemuksissa ilmoitetut kasvikohtaiset viljelyalat ovat tiedossa.
Lähteet: Luonnonvarakeskus, Ennakollinen syyskylvöala ja suorakylvöalat 2016 ja Luonnonvarakeskus, Käytössä oleva maatalousmaa 2016, alueittainen ennakkotieto.
muokattu 9.12. klo 13.30 kylvöolosuhteet olivat viime vuonna haasteelliset, eivät edellisvuonna