Pro Ruis ry
Tiedote 29.8.2014
Ruista voi kylvää vielä syyskuun puolella
Paikoitellen runsaatkin sateet ovat haitanneet viljelijöiden sadonkorjuuta ja vaikuttaneet myös syysrukiin kylvöihin. Ajoissa puitu rukiin esikasvi on edesauttanut, että puintien lomassa on ehditty tekemään kylvömuokkaukset ja saatu ruis kylvettyä suunnitelmien mukaan.
Sekä populaatio- että hybridiruislajikkeita voidaan kylvää vielä syyskuun puolella. Kylvön viivästyessä siemenmäärään tulee kiinnittää huomiota.
Hybridiruis tuottaa suotuisissa kasvuoloissa syksyllä runsaasti versoja. Tämä edellyttää kuitenkin riittävän aikaista kylvöä. Paras kylvöajankohta on elokuun loppupuoli, mutta kylvö voidaan kuitenkin tehdä vielä syyskuun 10. päivään saakka. Vahva kasvusto syksyllä tarkoittaa myös vahvaa juuristoa, mikä parantaa talvehtimista ja nopeuttaa keväällä kasvuun lähtöä. Oikeaan aikaan kylvettäessä ruis ehtii hyödyntää myös annetut ravinteet tehokkaasti.
Normaaliaikaan kylvettäessä hybridirukiilla käytetään siemenmääränä 200 itävää siementä neliölle. Epäsuotuisissa oloissa ja kylvön viivästyessä siemenmäärä on nostettava 210-250 itävää siementä neliölle. Ylitiheiden kasvustojen riskinä on lumihome ja lakoontuminen. Populaatiorukiin siemenmäärä vaihtelee myös kylvöajankohdan mukaan 450:sta 500:aan itävää siementä neliömetrille.
Syyslannoituksessa rukiille annetaan koko kasvukaudelle riittävä fosfori, kalium ja hivenlannoitus viljavuustutkimuksen mukaan. Ympäristötuen mukaan syysrukiille voi käyttää typpeä syksyllä enintään 30 kg/ha. Riittävä ja tasapainoinen syyslannoitus on rukiille tärkeä.
Kasvustoja tulee tarkkailla syksyn aikana, sillä viime vuonna lämpimän syksyn harmina ollut kähukärpänen iski monen viljelijän kasvustoon yllättäen. Tämä vaikutti olennaisesti kasvuston kehittymiseen, jos sitä ei ajoissa torjunut. Keltaliima-ansapyydykset auttavat ongelman havaitsemisessa.
PRO RUIS ETSII VUODEN 2015 RUISMESTARIA, ILMOITTAUDU KISAAN!
Rukiin viljelijöille suunnatussa kilpailussa kilpaillaan vuoden 2015 puitavasta ruissadosta. Voittoon vaikuttavat viljeltävän ruisalan keskisato, sadon laatu ja hyvät viljelykäytännöt. Vuoden 2015 ruismestarin valitsee Pro Ruis ry:n nimeämä raati. Myös kaksi seuraavaksi sijoittunutta palkitaan. Voittajille on luvassa palkintona ruismatka Saksaan.
Viljelijä ilmoittaa kilpailun järjestäjälle tilan viljeltävän rukiin kokonaispinta-alan, josta kilpailusääntöjen mukaiset sadon määrän ja laadun määritykset ja pisteytykset suoritetaan. Viljelykäytännöt arvioidaan lohkokirjanpidon muistiinpanoista sekä raadin arviona.
Saatujen tuloksien arvioinnin ja pisteytyksen suorittaa ruiskilpailuraati, jossa ovat edustettuina: Satu Pura/ Pro Ruis ry, Uolevi Oristo/ Koneviesti, Tero Hirvi/ Fazer Mylly, Heikki Jalli/ MTT, Kalle Oivanen/ viljelijä.
Pääsponsorina kisassa toimii Viestilehdet Oy, Koneviesti ja Kylvösiemen.
***************
KILPAILUSÄÄNNÖT
Voittoon perustuvien valintakriteerien pisteytykset. Kilpailun maksimipisteet ovat 100 pistettä. Eri osa-alueiden painotukset: sato 50 %, laatu 30 %, viljelykäytännöt 20 %.
Sato, tilan ruisalan keskisatona (max. 50 p)
alle 3000kg: 0 p
3001 – 4000 kg: 5 p
4001 – 5000 kg: 10 p
5001 – 6000 kg: 20p
6001 – 7000 kg: 30 p
7001 – 8000 kg: 40 p
Yli 8000 kg: 50 p
Laatu (max. 30 p)
Hehtolitrapaino:
Alle 71 kg: 0 p
71- 73,9 kg: 5 p
74- 79,9 kg: 10 p
Yli 80 kg: 15 p
Sakoluku:
Alle 120: 0 p
120 – 150: 5 p
151 – 200: 10 p
Yli 200: 15 p
Kilpailusadon tulee aina täyttää laadun osalta myllyrukiin kauppakelpoisuusvaatimukset.
Viljelytekniikka (max. 20 p)
Kylvö, lannoitus ja kasvinsuojelu / hyvät viljelykäytänteet (10 p)
KYLVÖ (muokkaus, kylvöaika, kylvösiemenmäärä), LANNOITUS (syys, kevät, hiven-/täydennys), KASVINSUOJELU (rikkatorjunta, tautitorjunta, korrensäädekäsittely.)
Raadin arvio (10 p)
tuotantopanokset, tuotannon taloudellisuus, ympäristönäkökulma
Kilpailuun osallistuminen edellyttää lohkokorttitiedot ja yhteydenpitovelvoitteen sekä raadin jäsenten vierailun tilalla.
ILMOITTAUTUMINEN
Viljelijä voi ennakkoilmoittautua heti ja vahvistukset ilmoittautumisista tulee antaa 15.5.2015 mennessä Pro Ruis yhdistykselle (info@proruis.fi).
PALKINNOT
Palkintona osallistuminen Pro Ruis ry:n järjestämälle ruismatkalle Saksaan 2-3pv marraskuussa 2015. Matkan aikana tutustutaan KWS:n rukiin jalostukseen, tilakohteisiin sekä Agritechnica-messuille.
1. Pääpalkinto: sisältäen lennot ja majoituksen, ruismatkan kustannukset maksetaan 100%. (Arvo n. 1000€)
2. Palkinto: Ruismatkan kustannuksista maksetaan 50%. (Arvo n. 500€)
3. Palkinto: Ruismatkan kustannuksista maksetaan 30%. (Arvo n. 300€)
Pro ruis ry järjestää ruismatkan, mikäli saadaan matkan vaadittava osallistujamäärä. Mikäli ruismatka ei toteudu, järjestäjä pidättää oikeuden muuttaa palkinnot samanarvoisiksi matkalahjakorteiksi. Kilpailun korkeimpaan keskisatoon sekä hybridi- että populaatiolajikkeilla yltäneet saavat kunniamaininnan mahdollisen palkinnon kera.
Pro Ruis yhdistys varaa oikeuden tarkentaa sääntöjä kisan edetessä.