logo

Sateet parantaneet rukiin satonäkymiä

Luonnonvarakeskuksen (LUKE) mukaan viljakasvien kylvöala supistui edellisvuodesta. Tämä koski kaikkia pääviljoja ja myös rukiin ala pieneni yli 20 %. Tällä hetkellä säät ovat kuitenkin suotuisat rukiin kasvulle ja ruissadosta voidaan odottaa hyvää. ”Kevät ja alkukesä olivat kuivia, mutta nyt on satanut mukavasti”, kertoo Pro Ruis yhdistyksen viljelyasiantuntija Lasse Matikainen. ”Tämä on parantanut rukiin satonäkymiä”, hän jatkaa. Matikaisen mukaan tänä vuonna rukiin heilimöinti tapahtui suuressa osassa Suomea jo ennen juhannusta.

Rukiin viljelyala on LUKEn tilastojen mukaan nyt alimmillaan kymmeneen vuoteen. Paikoin vaikean lumettoman talven myötä joitain kasvustoja jouduttiin rikkomaan talvehtimisen jälkeen ja kesäkuussa julkistettujen tietojen mukaan tämänhetkinen ruisala on 16 300 hehtaaria. Kymmenen vuoden keskisato rukiilla on ollut vajaa 3500kg/ha. Keskimääräinen sato tuottaisikin tänä vuonna ruista noin 56 miljoonaa kiloa. Nyt saadut sateet ovat kuitenkin parantaneet satonäkymiä.

Kotimaan vuotuinen kysyntä rukiilla on noin 77 miljoonaa kiloa. Vaikka syksyn sato jäisikin tämän alle, on kotimaisen rukiin saanti kuluvankin satokauden jälkeen turvattu hyvien varastojen ansioista. Vilja-alan yhteistyöryhmän (VYR) mukaan maatilojen ja teollisuuden ruisvarastot ovat 44 miljoonaa kiloa. Näin ollen varastot ja tuleva sato kattavat rukiin tarpeen.

Ruiskasvusto sateen jälkeen Somerolla 2.7.2026
Kuva: Lasse Matikainen