logo

Kotimainen ruis vastaa kysyntäänsä

TIEDOTE 23.2.2017
Pro Ruis ry

Viime vuonna korjattu noin 87 miljoonan kilon ruissato jää laskennallisesti alle rukiin vuotuisen, noin 100 miljoonan kilon, kotimaisen käytön. Kotimaisen rukiin tarpeeseen teollisuudessa pystytään tälläkin satokaudella kuitenkin vastaamaan vuoden 2015 runsaasta sadosta jääneiden varastojen ansiosta.

Tämän vuoden ruissato sen sijaan näyttää erittäin lupaavalta. Talvehtimassa on tällä hetkellä toiseksi suurin ruisala viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Joulukuussa julkaistun Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedon mukaan syksyllä kylvettiin noin 32 600 hehtaaria ruista, mikä on noin neljänneksen enemmän kuin edellissyksynä (ruisala 2015: 26 300 ha). Kylvöpinta-alaa verottivat tuolloin syksyn huonot sääolosuhteet ja pitkälle venynyt sadonkorjuu.

Rukiin viljelyalat tarkentuvat toukokuussa, kun tukihakemuksissa ilmoitetut kasvikohtaiset viljelyalat ovat tiedossa.

Aiemmat tiedotteet

Hyvät eväät ruisomavaraisuuteen Suomen juhlavuonna, 9.12.2016

Tarjoa kaikki rukiisi – myös alhaisemman sakoluvun rukiita tarvitaan, 8.9.2016

Lähteet: Luonnonvarakeskuksen tilastot: sato ja viljasadon laatu 2016, ennakollinen syyskylvöala 2016.