logo

Author Archives: admin

Ruisleivän valinta kansallisruoaksi vahvistaa ruisketjua

TIEDOTE

Pro Ruis ry 19.1.2017

Ruisleivän valinta kansallisruoaksi vahvistaa ruisketjua

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi suomalaiset valitsivat maallemme vihdoin ikioman kansallisruoan. Kansan äänestämäksi suosikiksi ja kilpailun voittajaksi 12 finalistin joukosta nousi ruisleipä, joka lunasti tänään virallisen tittelinsä kansallisruokanamme Matkamessuilla Helsingissä. Äänestyksen kolmanneksi ylsi karjalanpiirakka, jossa maistuu perinteisesti myös herkullinen ruiskuori.

– Voitto on upea tunnustus ruisketjulle, joka yhdessä tekee töitä kotimaisen rukiin eteen. Ruis on paitsi koko kansaa, myös viljasektorin toimijoita yhdistävä tekijä; se on terveellistä ja maukasta, sopii monenlaiseen ruokavalioon ja on viljelijälle taloudellisesti kannattava vaihtoehto, kertoo Heli Anttila Pro Ruis yhdistyksestä.

Ruisleivän kotimaisuus sen sijaan ei ole itsestäänselvyys. Rukiin omavaraisuus saavutettiin pitkästä aikaa ensimmäisen kerran vuonna 2015, kun rukiin kotimainen tuotanto ylsi kulutuksen tasolle.  Ruista jalostetaan elintarviketeollisuudessa vuosittain noin 100 miljoonaa kiloa, pääasiassa erilaisiksi ruisleipätuotteiksi.

– Moni ruista jatkojalostava toimija on sitoutunut kotimaisen rukiin käyttöön ja kysyntää laadukkaalle raaka-aineelle riittää, kertoo Anttila.

Suomalainen ruis saa oman päivän

Pro Ruis yhdistys on tehnyt jo viiden vuoden ajan työtä kotimaisen rukiin puolesta, tavoitteenaan tiivistää yhteistyötä ruisketjussa, lisätä viljelyinnokkuutta sekä kasvattaa kuluttajien tietoisuutta kotimaisesta rukiista.

– Ruis on todellinen terveysvilja korkean kuitupitoisuutensa ansiosta ja sillä on monia jalostusmahdollisuuksia, kuten viime vuosina markkinoille tulleet uudet ruisinnovaatiot todistavat. Toivottavasti tulevaisuudessa saamme Suomeen yhä enemmän nykyajan kuluttajan makumieltymyksiä vastaavia ruistuotteita, Anttila pohdiskelee.

Rukiin omavaraisuus, kasvanut kylvöala sekä satotasojen huima kehitys ovat todisteita Pro Ruis yhdistyksen toiminnan vaikutuksista. Jatkossa yhdistys aikoo keskittää toimintaansa entistä enemmän kuluttajien suuntaan, viljelyn edistämistä unohtamatta. Tänä vuonna käynnistyy myös suomalaisen rukiin päivän vietto 28.2.

– Ruis on suomalaisen ruokakulttuurin sydän. Sen viljely vaatii taitoa ja asiantuntevissa käsissä siitä syntyy makuumme sopivia herkkuja. Rukiin viljelyyn ja kuluttajien tietoisuuteen on panostettava jatkossakin, jotta kansallisruokamme myös pysyy suomalaisena, Anttila tiivistää.

Lisätietoja

Pro Ruis ry:n hallituksen puheenjohtaja
Heli Anttila, Fazer Leipomot
heli.anttila(at)fazer.com
p. 040 752 0324

Pro Ruis ry:n projektikoordinaattori
Katri Ala-Kleemola
info(at)proruis.fi
p. 040 752 0324

www.proruis.fi
Tykkää meistä Facebookissa! www.facebook.com/proruis
Twitteristä ruisaiheiset twiitit #proruis

Pro Ruis yhdistys on perustettu tiivistämään rukiin arvoketjun yhteistyötä ja arvostusta pellolta pöytään.

Tavoitteena on parantaa rukiin viljelyn edellytyksiä ja lisätä rukiin suosiota niin viljelijöiden kuin kuluttajienkin keskuudessa muun muassa kasvijalostuksen, viljelyneuvonnan ja -sopimustoiminnan sekä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin.

Lisätietoja ELO-säätiön järjestämästä kansallisruokaäänestyksestä ja sen voittajasta: http://www.elo-saatio.fi/kansallisruoka 

 

Pro Ruis mukana kevään tapahtumissa

Pro Ruis yhdistys on mukana erilaisissa viljelijätilaisuuksissa pitkin kevättä. Ensi viikolla Pro Ruis ry:n ständin löytää VYR:n viljelijäseminaarista Huittisista ja ohjelmassa myös lyhyt katsaus sopimusviljelyyn ja rukiiseen liittyen.

Helmikuun puolella sen sijaan nähdäänkin laivalla, RaisioAgron perinteikkäällä tuottajaristeilyllä, kun Pro Ruis pystyttää ständinsä laivan messusosastolle.

Tsekkaa alta tulevien tapahtumien tarkemmat ohjelmat ja ilmoittaudu mukaan!

VYR:n viljelijäseminaari 26.1.2017, Huittinen

  • Ohjelma ja ilmoittautuminen tästä

RaisioAgron tuottajaristeily 15.-17.2.2017, Helsinki-Tukholma

  • Lisätietoja risteilystä tästä

Tervetuloa vaihtamaan kuulumisia ja keskustelemaan ajankohtaisista ruisasioista sekä muista viljasektorin kuulumisista, nähdään pian!

 

Hyvät eväät ruisomavaraisuuteen Suomen juhlavuonna

TIEDOTE

Pro Ruis ry 9.12.2016 

Hyvät eväät ruisomavaraisuuteen Suomen juhlavuonna

Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedon mukaan syksyllä 2016 ruista kylvettiin noin 32 600 hehtaaria, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin viime vuonna (ruisala 2015: 26 500 ha).

”Kylvötilanne näyttää omavaraisuuden suhteen hyvältä. Mikäli satotasot pysyvät hyvinä, saattaa 100-vuotias Suomi saavuttaa ruisomavaraisuuden ensikin vuonna”, kertoo Heli Anttila Pro Ruis yhdistyksestä.

Tämän syksyn ruisala on toiseksi suurin viimeiseen kymmeneen vuoteen. Pro Ruis yhdistys on tehnyt työtä kotimaisen rukiin viljelyn edistämiseksi jo viisi vuotta ja on tyytyväinen rukiin viljelyalan kehitykseen.

”Yhdistyksen tehtävissä on onnistuttu. Keskeisimpiä tavoitteitamme on parantaa rukiin viljelyn edellytyksiä ja lisätä rukiin suosiota niin viljelijöiden kuin kuluttajienkin keskuudessa,” kertoo Anttila.

Tänä vuonna ruista tuotettiin Suomessa viimeisimmän Luken arvion mukaan noin 86 milj. kiloa, rukiin vuotuinen käyttö sen sijaan on noin 100 milj. kiloa. Viime vuoden huippusadoista jääneiden teollisuuden ja kaupan ruisvarastojen ansiosta omavaraisuus tultanteen kuitenkin säilyttämään tänäkin vuonna.

”Rukiin kylvöolosuhteet olivat viime vuonna hyvin haasteelliset ja viljelyalat laskivat. Toivottavasti tuleva kasvukausi suosii ruista”, Anttila kommentoi.

Rukiin suorakylvöinnostus sen sijaan on ollut laskussa. Tänä syksynä ruisalasta vain 10 % on suorakylvettyä, mikä on 14 tilastointivuoden alhaisin lukema. Viime syksynä suorakylvön osuus oli 12 %.

Rukiin viljelyalat tarkentuvat toukokuussa 2017, kun tukihakemuksissa ilmoitetut kasvikohtaiset viljelyalat ovat tiedossa.

 

Lähteet: Luonnonvarakeskus, Ennakollinen syyskylvöala ja suorakylvöalat 2016 ja Luonnonvarakeskus, Käytössä oleva maatalousmaa 2016, alueittainen ennakkotieto.

 

 

muokattu 9.12. klo 13.30 kylvöolosuhteet olivat viime vuonna haasteelliset, eivät edellisvuonna 

Ruismestari 2017 ylitti odotukset – ilmoittautuminen suljettu

Pro Ruis ry
Tiedote 19.10.2016 

Pro Ruis ry:n järjestämä Ruismestari 2017 -kilpailu on saanut huiman suosion ja mukaan on ilmoittautunut tähän mennessä jo 29 innokasta rukiin viljelijää eri puolilta Suomea. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015, jolloin mukaan osallistui 13 viljelijää.

Ennakoitua suurempi osallistujamäärä oli Pro Ruis yhdistykselle iloinen yllätys.

–    Yksi kilpailun tavoitteista on lisätä kiinnostusta rukiin viljelyä kohtaan. Näyttäisi siltä, että tässä on onnistuttu, kertoo Heli Anttila Pro Ruis yhdistyksestä.

Kilpailussa voittoon vaikuttavat viljeltävän ruisalan keskisadon lisäksi myös sadon laatu ja hyvät viljelykäytänteet. Ruismestari 2017 – voittajan valitsee Pro Ruis ry:n nimeämä arviointiraati, joka tulee vierailemaan kaikilla kilpailuun osallistuneilla tiloilla. Raatiin kuuluvat Pro Ruis ry:n, Multivan (Dometal Oy), Fazer Myllyn, Boreal Kasvinjalostus Oy:n, ViljelijänBernerin, Yaran ja Luken edustajat sekä viljelijäjäsen. Voittajalle on luvassa Multiva TR 200-perävaunu.

–    Ruismestari on enemmän kuin pelkkä satokilpailu ja tiloilla tehtävään arviointiin halutaan tosissaan panostaa. Osallistujamäärä on pidettävä kohtuullisena, jotta raati pystyy suorittamaan arvioinnit jokaisella tilalla tasapuolisesti ja riittävällä tarkkuudella, Heli Anttila kertoo.

Syksyllä ennakkoon ilmoittautuneiden kilpailijoiden on vahvistettava osallistumisensa ensi keväänä, kun ruiskasvustojen talvehtiminen on tiedossa. Tilanteen mukaan voidaan ilmoittautuminen avata vielä uudelleen, kun kilpailijoiden lopullinen määrä on tiedossa.

Lisätietoja Ruismestari 2017-kilpailusta https://www.proruis.fi/ruismestari/

Ruismestari on Pro Ruis ry:n toista kertaa järjestämä viljelijäkilpailu, jonka tavoitteena on lisätä kiinnostusta rukiin viljelyyn, kannustaa tavoittelemaan korkeita satoja ja tuomaan esille hyviä rukiin viljelyn käytäntöjä. Viljelijöille suunnatussa ruiskilpailussa kilpaillaan vuoden 2017 puitavasta ruissadosta. Kilpailun palkintona on Multiva TR 200-perävaunu. Voittoon vaikuttavat viljeltävän ruisalan keskisato, sadon laatu ja hyvät viljelykäytänteet.

Äänestetään yhdessä ruisleivästä Suomen kansallisruoka

100-vuotias Suomi saa herkullisen syntymäpäivälahjan, kun sille valitaan oma kansallisruoka. Suomalaiset ja ruoan ammattilaisista ja asiantuntijoista koostuva raati on valinnut äänestykseen kaksitoista finalistia, joista valitaan yksi yli muiden.

Yksi finalisteista on ruisleipä.

Ensi vuonna jokaisella finalistilla on oma sesonkinsa mukainen teemakuukausi ja ne tulevat eri tavoin näkymään juhlavuoden tilaisuuksissa.

Äänestetään arjen ja juhlan perinneherkku, ihanan monipuolinen ruisleipä yhdessä ykköseksi! 

Äänestykseen pääsee tästä ja se on auki 5.12.2016 saakka. Voittaja julistetaan 19.1.2017 Matkamessuilla Helsingissä.

Kansallisruoka-äänestys on osa ELO-säätiön toteuttamaa Kansallisruoka-hanketta. Kansallisruokahankkeen tavoitteena on saada ihmiset näkemään suomalaisen ruokakulttuurin erikoispiirteet, jotta osaamme olla niistä ylpeitä ja samalla kehittää ruokakulttuuriamme vahvuutemme ymmärtäen.

Hankkeen toteuttajina ovat ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ja Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry. Hankkeessa toimijana ja rahoittajana on jatkossa myös maa- ja metsätalousministeriö.

Tutustu myös ruisleivän tarinaan: Ruisleipä on suomalaisen ruoan käyttöliittymä

Tarjoa kaikki rukiisi – myös alhaisemman sakoluvun rukiita tarvitaan!

Tiedote 8.9.2016

Sateisen syksyn seurauksena rukiin sakoluvut ovat jäämässä paikoitellen viime vuotta alhaisemmiksi. Kaikilla sakoluvuilla on käyttötarkoituksensa, joten tarjoa teollisuudelle myös alhaisemman sakoluvun ruista (huom, vastaanottoraja n. 62–65).  Alhaisemman sakoluvun ruista tarvitaan muun muassa mämmin, raskijauhon ja hapanleivän valmistukseen. Korkean sakoluvun ruista sen sijaan käytetään näkkileivän valmistukseen.

Varmistetaan kotimaisen rukiin saanti myös ensi syksynä – ruista voidaan kylvää myös syyskuussa

Ruista on haasteellista saada kylvöön suunnitelmissa olleita aloja. Puintien hidas eteneminen sateiden välissä sekä peltojen pehmeneminen ovat vaikeuttaneet rukiin kylvöille pääsemistä.

Vaikka elokuun viimeinen viikko on optimaalisin ajankohta rukiin kylvöille, voidaan sekä populaatio- että hybridiruislajikkeita voidaan kylvää vielä syyskuun alkupuolella. Kylvön viivästyessä siemenmäärään tulee kiinnittää huomiota. Muista myös torjua etanat ja kahukärpäset! Rukiin omavaraisuuden kannalta on tärkeää, että ruista kylvetään.

Suomi rukiin suhteen omavarainen myös tänä vuonna?

Rukiin tämän vuoden satonäkymät yltävät Luken arvion mukaan 87 miljoonaan kiloon. Lisäksi teollisuuden varastoissa on vielä ruista viime vuodelta, jolloin ruissato (2015: 107 miljoonaa kiloa) oli suurin 15 vuoteen. Rukiin kotimainen kulutus on noin 100 miljoonaa kiloa vuodessa.  Kun uuden sadon rukiiseen lisätään teollisuuden varastoissa oleva kotimainen ruis, omavaraisuuteen yltäminen on mahdollista.

Tarkempaa tietoa satomääristä saadaan Lukelta marraskuun 24. päivänä, jolloin satomäärien laskemisessa on käytettävissä maatiloilta saatuja satotietoja.

RUISMESTARI 2017 -kilpailu kiinnostaa

Pro Ruis ry julkisti kesän OKRA-näyttelyssä Ruismestari 2017 -viljelykilpailun. Viljelijöille suunnatussa ruiskilpailussa kilpaillaan vuoden 2017 puitavasta ruissadosta. Voittoon vaikuttavat viljeltävän ruisalan keskisato, sadon laatu ja hyvät viljelykäytänteet. Palkintona voittajalle on MULTIVA TR 200 -perävaunu erikoisvärityksellä.

Kilpailu on herättänyt kiinnostusta ja tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut jo 22 rukiin viljelijää. Uudet ilmoittautujat otetaan mukaan varasijoille. Osallistumisen vahvistus tulee suorittaa kevään 2017 aikana 1.6.2017 mennessä. Lue lisää kilpailusta

RUISMUISMESTARI 2015 -tilalle hyvä ruissato haasteista huolimatta

Ruismestari 2015 -voittajatilalla Ilmajoella rukiit on saatu puitua tältä syksyltä. Mäki-Latvaloiden maatalousyhtymässä voidaan olla ruissatoon tyytyväisiä tänäkin vuonna, vaikka talvi haastoi kasvustot toden teolla/toi mukanaan haasteita.

”Tilan ruisalan keskisadoksi tuli lopulta noin 7 tonnia”, Mikko Mäki-Latvala kertoo.

Viime vuonna MTY Mäki-Latvala voitti Ruismestari 2015 -kilpailun 8 172 kg keskisadolla.

Mäki-Latvaloiden tämänvuotisen ruissadon laadusta ei vielä tässä vaiheessa ole tarkkaa tietoa. Puintiolosuhteet olivat haasteelliset ja puintikosteus korkea, mikä saattoi laskea sakolukua viime vuodesta.

Rukiin kylvöt sujuivat tilalla hyvissä olosuhteissa, vaikka vielä maanmuokkausvaiheessa tilanne vaikutti huonolta. Tänä vuonna kylvössä on kolmea eri hybridilajiketta yhteensä 25 hehtaarin alalla. Ruista päästiin kylvämään tilalla 26. elokuuta ja nyt ruiskasvustot ovat jo oraalla.

Mikko Mäki-Latvalan mukaan torajyvä on aiheuttanut Ilmajoen alueella ongelmia. Myös etanoita on ollut näkyvissä siinä määrin, että ne aiotaan torjua Mäki-Latvaloiden tilalla.

Lisätietoja:

Pro Ruis ry
Heli Anttila, hallituksen puheenjohtajaa
heli.anttila@fazer.com, p. 040 752 324

Satu Pura, hallituksen varapuheenjohtaja
satu.pura@boreal.fi, p. 040 725 6980

Käy tykkäämässä Pro Ruis ry:stä myös Facebookissa

Ruisala 2016: 26 510 ha – Reetta jälleen viljellyin lajike

Rukiin viljelyala vuonna 2016 on 26 510 hehtaaria, kertoo Maanmittauslaitoksen tekemä tilastoajo. Laskua viime vuoteen on viidennes (viljelyala 2015: 31 700). Tilaston tiedot perustuvat tukihakemuksissa ilmoitettuihin lajiketietoihin.

Viljellyin syysruislajike oli jälleen perinteinen populaatiolajike Reetta (11 000 ha), jonka osuus ruisalasta on yli 40 prosenttia. Toiselle sijalle ylsi hybridilajike Evolo (5 100 ha). Reetan ja Evolon yhteenlaskettu osuus on 60 prosenttia rukiin kokonaisviljelyalasta. Kevätruislajikkeista viljellyin oli jälleen Juuso (1 100 ha).

Ruissato jäämässä viime vuotta alhaisemmaksi

Ruista saadaan Luken 8.7. tekemien ennusteiden mukaan vähemmän kuin viime vuonna, noin 86 miljoonaa kiloa. Vuoden 2015 ruissato oli 108 miljoonaa kiloa. Syinä sadon määrän vähenemiseen ovat pienemmäksi arvioitu hehtaarisato sekä pienempi viljelyala.

Lähteet: Mavi/Maanmittauslaitos, maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmä 2016. Viljelyala lajikkeittain 2016.
Luke 2016. Leipäviljasato uhkaa jäädä pienemmäksi kuin viime vuonna.

Ruis kiinnosti Ilmajoella – Kiitos kesän pellonpiennartilaisuuksiin osallistuneille!

Pellonpiennartilaisuuksien kiertue päättyi eilen torstaina Ruismestari 2015 -voittajatilalle Ilmajoelle. Heinäkuun aikana järjestettiin tilaisuudet myös Hollolassa ja Pöytyällä.MTY

Mäki-Latvala MTY:n toinen osakas Mikko Mäki-Latvala kertoi, että hybridilajikkeiden myötä rukiista on tullut kaikkein mielenkiintoisin kasvi viljellä. Mäki-Latvala uskookin, että rukiissa on viljakasveista eniten satopotentiaalia.

Talvehtimisolosuhteet olivat haasteelliset Ilmajoen alueella, ja talvella tilanne näytti heikolta. Ruiskasvusto kuitenkin selvisi haasteista ja nyt lohkolta onkin odotettavissa hyvä sato. Syksyllä erinomaiselta näyttänyt syysohrakasvusto sen sijaan kuoli kokonaan. Haastava talvi oli liikaa myös syysrapsille.Miko Heinilä

Miko Heinilä Kyrö Distilleryltä kertoi isokyröläisen ruistislaamon menestystarinan ja loi uskoa tulevaan. Suomalaisesta rukiista valmistettu gin on valittu maailman parhaaksi!

Reino Aikasalo Boreal Kasvinjalostus Oy:stä painotti lajikekehityksen ja lajikevalinnan merkitystä rukiin satotasojen nousussa. Jukka Hollo Tilasiemeneltä kehotti olemaan yhteydessä siemenkauppiaisiin pikaisesti, jos rukiin siementä haluaa ostaa tämän syksyn kylvöille.

Päivi Koivusalo ViljelijänBerneriltä kertoi rukiin kasvinsuojelusta ja kehotti viljelijöitä kiinnittämään huomiota riittävään kaliumin määrään.

pelto

Ohessa osa Ilmajoen tilaisuuden esityksistä:

Tervetuloa, kotimaisen rukiin puolesta, Pro Ruis ry

Tilan esittely ja ruislohkon viljelytoimenpiteet, MTY Mäki-Latvala

Rukiin jalostus ja lajikevalinta, Boreal Kasvinjalostus Oy

Ruis on taitolaji -pellonpiennartilaisuus Ilmajoella 28.7. 2016

Onko suunnitelmissasi kylvää ruista tänä syksynä? Tule pellonpiennartilaisuuteen Ilmajoelle RUISMESTARI 2015 -kilpailun voittajatilalle kuulemaan uusimmat vinkit rukiin viljelyyn.

Aika: to 28.7.2016 klo 16.00–18.30
Paikka: MTY Mäki-Latvala, Harjunmäentie 156, Ilmajoki
Kokoontuminen ja kahvitus Könnin kylätalolla (Harjunmäentie 165, Ilmajoki)

Esillä hybridilajike SU Satellit

Ohjelmassa

klo 16.00     
*Kahvitus

*Tervetuloa, kotimaisen rukiin puolesta
Pro Ruis ry

*Tilan esittely ja ruislohkon viljelytoimenpiteet
MTY Mäki-Latvala

*Rukiin jalostus ja lajikevalinta
Boreal Kasvinjalostus  

*Siemenkaupan kuulumiset
Tilasiemen 

*Reseptit rukiin kasvinsuojeluun
ViljelijänBerner

Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki rukiin viljelijät ja viljelystä kiinnostuneet.
Ilmoittautumiset ti 26.7. mennessä: info@proruis.fi tai puhelimitse 045 857 3044

TERVETULOA!

Tilaisuudessa kahvitus

Pro Ruis ry etsii RUISMESTARIA vuodelle 2017

Pro Ruis ry
Tiedote 7.7.2016 

Pro Ruis ry julkisti OKRA-näyttelyssä Ruismestari 2017 -viljelykilpailun. Viljelijöille suunnatussa ruiskilpailussa kilpaillaan vuoden 2017 puitavasta ruissadosta. Voittoon vaikuttavat viljeltävän ruisalan keskisato, sadon laatu ja hyvät viljelykäytänteet. Kilpailu järjestetään nyt toista kertaa.

– Kilpailun tavoitteena on lisätä viljelijöiden kiinnostusta rukiin viljelyä kohtaan, kannustaa tavoittelemaan korkeita satoja ja tuomaan esille hyviä rukiin viljelyn käytäntöjä, Heli Anttila Pro Ruis yhdistyksestä kertoo.

Kyseessä ei siis ole puhdas satokilpailu, vaan huomiota kiinnitetään myös viljelyn taloudellisuuteen ja ekologisuuteen. Kilpailun tavoitteena on osaltaan edistää myös rukiin viljelyn kannattavuutta.

– Ruismestari 2017 -kilpailun myötä haluamme tuoda esille viljelijöiden ammattitaitoa ja ammattiylpeyttä. Rukiin viljelyssä saavutetaan huimia tuloksia, kun viljelyyn panostetaan, Pro Ruis yhdistyksestä kerrotaan.

Ruis on taitolaji – Ruismestari -kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2015, jolloin voittajaksi ylsi Mäki-Latvala MTY Ilmajoelta. Tällöin kilpailun kova taso yllätti voittajan valinneen raadin positiivisesti. Ruismestari 2015 -kilpailijat saivat korkeita keskisatoja reilusta 5 000 kg aina yli 8 000 kg saakka, kun kyseessä oli tilan koko ruisalan keskisato. Osallistuneiden joukossa oli 13 viljelijää eri ikäluokista ja eri puolilta Suomea.

Ruismestari 2017 -voittajan valitsee Pro Ruis ry:n nimeämä raati, johon kuuluu Pro Ruis ry:n, Multivan (Dometal Oy), Fazer Myllyn, Boreal Kasvinjalostus Oy:n, ViljelijänBernerin, Yaran ja Luken edustajat sekä viljelijäjäsen. Raadin edustus tulee vierailemaan jokaisella kilpailutilalla.

Kilpailun palkintona on Multiva TR 200 -perävaunu sinisellä erikoisvärityksellä. Vaunu on nähtävillä OKRA 2016 -näyttelyssä Multivan osastolla kiitoradan varressa (osasto 54).

Kilpailun pääsponsoreina toimivat Multiva (Dometal Oy) sekä Fazer Mylly ja muina sponsoreina Boreal Kasvinjalostus Oy, ViljelijänBerner, Yara, Teknos ja BKT.

– Lähdimme Ruismestari 2017 -kilpailun sponsoriksi, sillä haluamme kaikin tavoin edistää suomalaista maataloutta ja maaseutua. Jos ei ole suomalaista maataloutta, ei ole myöskään kotimaista koneteollisuutta. Lisäksi pidän tärkeänä, että tuotanto saadaan Suomessa riittävälle tasolle, Dometal Oy:n toimitusjohtaja Mikko Mäkimattila kertoo.

Ruismestari 2017 -kilpailusta lisätietoja ja kilpailun säännöt:

www.proruis.fi/ruismestari

Paneelikeskustelu Okrassa: Kotimainen ruoka kiinnostaa yhä enemmän, millä takaamme kotimaisen rukiin saannin?

Pro Ruis ry:n järjestämässä ”Ruis on taitolaji” -paneelikeskustelussa keskustelua rukiin arvoketjusta oli vauhdittamassa kasvinjalostuksen, ruista käyttävän teollisuuden ja viljelyn ammattilaiset sekä kuluttaja ja kansanedustajia. Keskustelun puheenjohtajana toimi erikoistutkija Marja Jalli Lukelta.

Pro Ruis ry:n puheenjohtaja Heli Anttila kertoi, että kiinnostus rukiin viljelyä kohtaan on lisääntynyt, mikä on näkynyt myös Pro Ruis ry:n järjestämissä viljelijätilaisuuksissa. Tällä hetkellä ruista on viljelyssä noin 26 300 ha ja tulevan syksyn kylvöolosuhteet ovat näillä näkymin viime vuotta paremmat.

Toimitusjohtaja Markku Äijälä Boreal Kasvinjalostus Oy:stä kertoi, että syysruislajikkeiden kehitys on ollut nopeaa. Lajikejalostuksessa on panostettu satoisuuden ohella myös talvenkestävyyteen ja viljelyvarmuuteen. Borealilla on käynnissä myös pieni kevätrukiin jalostusohjelma. Äijälä uskoo kuitenkin, että suurin osa ruislajikkeista tulee olemaan syysmuotoisia myös jatkossa.

Viljelijä ja Ruismestari 2015 -voittaja Mikko Mäki-Latvala totesi, että kynnys viljellä ruista ensimmäistä kertaa on monille edelleen korkea.

– Lajikekehityksessä on kuitenkin tapahtunut huima harppaus eteenpäin. Nykylajikkeet ovat helpommin viljeltäviä ja kovin erilaisia kuin perinteiset ruislajikkeet vuosikymmeniä sitten, Mäki-Latvala kiittelee.

Rukiin viljelyssä Mäki-Latvalaa kiehtoo erityisesti hybridilajikkeiden huima satopotentiaali ja elinvoima.

Keskustelua käytiin myös suomalaisen rukiin vientimahdollisuuksista. Raision viljapäällikkö Minna Oravuon mukaan ollaan vielä kaukana tilanteesta, jossa ruista olisi yli oman tarpeen. Ensin tulee täyttää kotimaisen elintarviketeollisuuden kysyntä.

– Tulevaisuudessa olisi tietenkin hienoa, jos rukiista tulisi suomalaisen kauran kaltainen vientituote, Oravuo toteaa.

Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilän mukaan suomalaisen rukiin markkinoinnissa kannattaisi jatkossa hyödyntää arktisen ruoan brändiarvoa.

 – Ruis on monikäyttöinen raaka-aine, josta on menestyksekkäästi valmistettu niin ruissipsejä kuin giniä, Ala-Nissilä perustelee.

Kansanedustaja Kike Elomaan mukaan kotimaisen rukiin tuotannon turvaaminen on tärkeää myös huoltovarmuuden näkökulmasta. Valtiovallan tulee pyrkiä turvaamaan edellytykset rukiin tuotannolle muun muassa tukipolitiikan keinoin. Ala-Nissilän mukaan myös suomalaisen ruoan käyttöä julkisissa hankinnoissa pyritään lisäämään.

Kysyntä luo tarjontaa – ruispaneelissa kuluttajan roolissa keskustellut Petri Toivanen kannustikin kuluttajia vaatimaan kotimaisesta rukiista leivottua leipää ja valitsemaan kotimaisen tuotteen eri vaihtoehtojen joukosta.

Pellonpiennartilaisuuksista vinkkejä rukiin viljelyyn

Pro Ruis ry järjesti rukiin pellonpiennartilaisuudet Hollolassa Kalle Sipilän tilalla 5.7. ja Pöytyällä Petri Holman tilalla 6.7. Mukana tilaisuuksissa oli myös hybridirukiin jalostaja KWS:n edustaja Claus Nymand, joka korosti puheenvuoroissaan uusien lajikkeiden olevan parannuksia edeltäjiinsä niin satoisuuden kuin taudinkestävyyden suhteen.

Lajikevalintaan kannattaa kiinnittää huomiota ja viljelytekniikkaan panostaa. Hybridiruis palkitsee huolellisen viljelijän.

– Muutama vuosi sitten en olisi uskonut yltäväni reilun 30 hehtaarin ruisalalla yli 8 000 kg keskisatoon, toteaa Kalle Sipilä, joka ylsi 2. sijalle Ruismestari 2015 -kilpailussa.

Pro Ruis ry:n kesän viimeinen pellonpiennartilaisuus järjestetään Ruismestari 2015 -tilalla Ilmajoella 28.7.

 

Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Katariina Mattila
info@proruis.fi tai p. 045 857 3044
www.proruis